Anjan lähes erinomainen elämä

Teoksesta

Mie aattelin että perimmäiseltä luonteeltani mie oon kasvukeskus. Niin kauan ku henki pihisöö, ni mie kasvan henkisesti, ku en ennee fyysisesti voi.” Kun yksin maatilalleen jääneen Anjan arki alkaa muuttua harmaaksi, tuo sisko hänelle isän vanhan mankan ja humppakasetit. Niille on Anjan määrä sanella posottaa koko elämänsä, että jäisi jälkipolville pohtimista. Anjaa sulkee silmät, avaa suun ja sieltä alkaa tulla. Perunasta aviomieheen, kirjastoautosta lavatansseihin Anja kertoo ne muistot, joista summaantuu lähes erinomainen elämä, josta ei yllätyksiä puutu. (Lähde; Kemin Kaupunginteatteri 2014)