Aina joku eksyy

Eksyä voi yhtä lailla pimeään metsään, suuren sairaalan käytäville kuin omaan mieleensäkin.

Nyt hukassa on Hanna Rinne, aivoinfarktin saanut 30-vuotiaiden kaksosten alkoholisoitunut äiti. Kun äiti harhailee muistoissaan lapsuuden suunnistuskisoissa ja nuoruuden tanssilavoilla, nousevat sairaalassa vierailevien Akin ja Liisan mieleen kipeät muistot varuskuntalapsuudesta ilman äitiä. Eteen piirtyy huikea, ankarien jälleenrakennusvuosien värittämä suomalainen mielenmaisema, jossa perheen sisäisillä suunnistuskisoilla, armottomalla työnteolla ja ”vesat on aina enste” -elämänohjeella yritettiin pärjäillä.

Tässä näytelmässä yksinhuoltajaisät useammassa polvessa tekevät omaan kömpelön hellyttävään tapaan parhaansa lastensa kanssa. Mutta miten pitää jälkikasvu kurissa tai valita kasvavalle tyttärelle vaatteet?

Näytelmän huumori syntyy arkisista hetkistä ja kiperistä sukupolvien kohtaamisista tai siitä kun koulussa on kirjoitettava aine “Elinikäinen häpeäni”. Eikä katsoja tiedä itkeäkö vai nauraa, kun lapset yrittävät yhdessä ymmärtää aikuisten mahdotonta maailmaa.

Kun muistot, toiveet ja pettymykset kietoutuvat yhteen, joutuvat Aki ja Liisa kartoittamattomaan maastoon, jossa heidän on selvitettävä välinsä toisiinsa, äitiinsä ja lapsuuteensa – silläkin uhalla, että aina välillä joku eksyisi.

Kuusikymppinen Hanna Rinne on saanut aivoinfarktin ja herää tuperruksissa sairaalassa. Näytelmän edetessä sairas, huonomuistinen ja haparoitunut Hanna käy läpi elämänsä vaiheita lapsuudesta aikuisuuteen. Muistoissa menneet tapahtumat sekoittuvat humoristisesti nykyisyyteen.

Hannan aikuiset lapset, Aki ja Liisa vierailevat äidin sairasvuoteella ristiriitaisin tuntein. Molempia painaa äidin vuosia jatkunut alkoholismi sekä kipu hylätyksi tulemisen tunteesta, jonka he lapsina kokivat äidin jättäessä perheensä. Samalla heillä molemmilla on voimakas mielipide siitä, kumpi on alkoholisoituneen äidin kanssa toiminut oikein, hänestä huolehtinut ja ongelmissa auttanut.

Reko Lundánin riipaiseva ja monisävyinen näytelmä avaa koskettavalla tavalla kuvitteellisen Rinteen perheen tarinan. Teksti on kirjoitettu hersyvästi suurella lämmöllä. Henkilöiden kohtalot ovat samaistuttavia ja tuntuvat aidoilta. Näytelmän maailma on surkuhupaisan koskettava, eikä aina tiedä pitäisikö sen äärellä itkeä vai nauraa.

Tragikomedia perheestä, sen menettämisestä ja anteeksiannosta. Näytelmä kertoo Rinteen perheen tarinan 1950-luvulta aina tähän päivään asti. Äitiä ei näy kotona, kun hänen alkoholinkäyttönsä tekee isästä yksinhuoltajan ja perheestä rikkonaisen. Lapset kasvavat äitiään kaivaten. Miten rikkonainen lapsuus näkyy aikuistuessa?

Näytelmän teemat ovat ajattomia, painavia ja kipeitäkin. Teos liikkuu tunnetilasta toiseen sulavasti, jättäen katsojalle paljon ajateltavaa. Traagiset aiheet kehystetään komiikalla, kun perheen menneisyyttä perataan monien sukupolvien ajalta ja tutkitaan useille eri aikakausille tyypillisiä haasteita ja käyttäytymismalleja

Näytelmä on totuudenmukainen ja raastava, mutta samaan aikaan haikea ja toiveikas komedia. Kommelluksilla höystetty tarina elämästä ja sen mukana tulevista haasteista.

”Son ninku elämäss, ain joku eksyy.”